Wildlife goes Tahko '99

Tällä kertaa pidimme hieman matalampaa profiilia ja nautimme loistavasta talvikelistä ilman sen suurempia organisointipaineita. Lauantaina Jaana ohjasi kaksi tuntia taitotellua 25 virkeälle ja aktiiviselle telemarkkaajalle. Olli ja Juha kilpailutti ennen Mualiman Saunaa liukurikisassa, jotta saatiin selänpesuvuorot ratkaistua. Kaikki saunan kokeneet ihastelivat yhteen ääneen kokemusta ja olivat innokkaasti vaatimassa tulevalle talvelle uusintaa. Yllättävän pienillä vahingoilla reipas saunaseurue selvisi kisarinteen alas Pehkubaarin jälkilöylyjen jälkeen.

Wildlife tuki jäsenistön henkistä virkistäytymistä tarjoamalla mahtavan kokemuksen Mualiman Saunassa sekä maksamalla 3/4 osaa mökkimajoituksesta. Huhu kohtuullisista jäseneduista levisi viikonlopun aikana varsin nopeasti, kun sunnuntaina jäseneksi oli liittymässä 5 uutta tuttavuutta. Poikamiehet kertoivat myös kohdanneen potentiaalisia, telemarkhenkisiä ihmisiä iltämäessä vähän ennen valomerkkiä.

Alastomia ihmisiä Tahkolla '00

Varokaa alastomia ihmisiä- liikennemerkki Tahkolla Mualiman Saunan läheisyydessä ei olisi voinut oikeampaan sattua, kuin 25.3. Wildlifen viettäessä jo perinteistä Wildlife goes Tahko and we don't organize-viikonloppua. Pyrähdys saunalta uima-altaalle oli sen verran raisua menoa, että sivullisia hirvitti. Niitä, jotka eivät liittyneet jäseniksi.

Tällä kertaa mökki sai varauksettoman hyväksynnän kaikin puolin, täytynee varmaan varata sama mökki ensi talveksi. Ehkä sijainti oli liian lähellä Ruotsinlaivaa, väsytti nimittäin sen verran lujaa arjen koitettua. No joo, viikonlopun saldona oli ainakin kolme uutta jäsentä ja rutkasti kokemusta. Kaiken kaikkiaan lauantaina Tahkolla oli 30 seuran jäsentä, mikä noin prosentuaalisesti hipoo uutta ennätystä.

Varsinaisista tapahtumista lienee turha sen kummemmin kirjoitella, riittänee kun toteaa, että tuossa porukassa ei ryppyotsaisuus pääse vaivaamaan eikä minuuttiaikataulut tule mieleenkään. Auringon paistaessa täydeltä terältä aika kului hymyillen vaikka hissijonossa.

Tapahtui siellä kuitenkin jotain hyvin merkittävää, mikä mullisti hyvin monelta paikalla olleelta tajunnan. Nimittäin Nauravan Palomiehen loppumattoman energian ja kaikkinaisen positiivisuuden alkulähde pääsi paljastumaan. Ota puolukkahilloa, kahvia, nakkeja, sokeria, jogurttia, leipää,olutta ja mitä nyt sattuu tarjolla olemaan ja sekoitat kaiken edellä mainitun isossa kulhossa. Istut pöytään ja pistelet hyvällä ruokahalulla nassuun ja naurat iloisesti välillä. Tämän tehtyäsi olet suuren harppauksen lähempänä positiivista elämää. Kuurin pituus riippuu asenteestasi, kerta-annoksen koko suupielien asennosta.Tarkan reseptin voit saada hetkistä myöhemmin täältä nettisivuilta.

Sun vuoro katkoo '01

Tiedättekö miksi Hackmanin uudessa fondue-setissä on mukana sakset? No tietenkin sen vuoksi, että venyvän juuston saa katkaistua. Kuin ihmeen kaupalla sormet säilyivät vahingoittumatta, näin ainakin aamupalapöydässä sormia tarkkailtaessa pääteltiin. Seuraavalla kerralla pitänee malttaa jättää hiukka enemmän valkkaria fondue-pataankin.

Tämä Wildlifen tähtiviikonloppu ja samalla talvikauden päätapahtuma onnistui erinomaisesti. Lauantaina osallistuimme hyvin aktiivisesti ja suurella joukolla AHORY 'n tellukoulutukseen, innokkaimmat parikin kertaa samalle sessiolle. Pulkka-liukuriviesti piti vähin äänin keskeyttää, kun osanottajat olivat samaan aikaan Mualiman Kupin before-sauna tilaisuudessa. Siitä tietenkin seurasi kova jano ja huljakka tunnelma. Mualiman Saunaan kuitenkin ennätettiin hyvin. Monet meistä ennätti myös Tahkon merellisiin tunnelmiin, siis Ruotsin laivalle toistamiseen. Aamulla oli havaittavissa kevyttä merisairautta, jolla ei kuitenkaan ollut vaikutusta aikaiseen rinteeseen siirtymiseen.

Meillä Wildlifessä väen varttuessa olemme panostaneet olosuhteisiin yhä enenevissä määrin. Olemme tulleet siihen tulokseen, että majoitusvaihtoehdoissa molemmat ääripäät ovat meille sopivia. Tällä kerralla majoituksen taso oli vielä viime vuotistakin parempi, 100 m hotellista ja Tahkon uusimmat mökit. Kuin nautinnon maksimoimiseksi, oli meillä käytössä kaksi samanlaista mökkiä vierekkäin. Pahoin epäillään, että kovin paljoa ei ole enää varaa petrata. Yritystä kuitenkin on. Se kuinka siinä onnistutaan, kannattaa sinunkin tulla katsomaan ensi lumilla.

Paluu

Tarinat ja kokemukset muuttuvat legendoiksi vain kerrottuina...

Tarinoita on monia ja kokemuksia sitäkin enemmän. Miksipä et jakaisi omia muistojasi? Kirjoita tarinasi ja lähetä sähköpostilla info(miu)wildlifetelemark.fi niin tallennetaan ne.