Talviretkeily vaatii sitkeyttä ja varusteita

Telemark on parhaimmillaan koskemattomilla lumikentillä tuntureiden ja vuorien kehystäessä maisemaa. Kokemukset näissä olosuhteissa ovat hiihtoa parhaimmillaan. Näihin paikkoihin ei ole teitä eikä hissit avusta nousuissa. Varustus pitää siis olla kunnossa ja suunniteltu niin, että kuljetettava varustemäärä on mahdollisimman pieni ja kevyt.

...niin, voishan sitä murjottaakin...

Kysymys ei kuitenkaan ole mistään naparetkestä, mutta olosuhteet voivat silti olla kovat. Siispä on syytä varautua ettei tarvitse liian helposti luovuttaa ja hiihtää autolle tai läheiseen kylään.

Willieläjien retkikunnat offareiden metsästykseen ovat onnistuneet näiltäkin osin hyvin ja kokemuksien myötä on syntynyt varusteluettelo erityisesti talviretkeilyä varten. Tämäkään luettelo ei ole ainut ja oikea sillä jokaisella on omat mieltymyksensä ja tarpeensa. Tässä on kuitenkin yksi hyväksi havaittu ja toimivaksi todettu. Näillä selviät siis vaikkapa Lyngenissä.

Lataa tästä tulostettava versio varusteluettelosta.

Varusteluettelo talvivaellukselle...

MAJOITTEET

Nämä ovat osin retkikunta kohtaisia, joten suunnittele kuormaaminen yhdessä.

VAATTEET

Tärkeintä vaatteissa lienee suojaavuus, keveys ja nopea kuivuminen. Tekniset alusasut toimivat hyvin hien siirtäjinä keholta ja softshell riittää jos ei sada. Hupulliset takit hyviä tuntureiden oikuttelevissa keleissä.

HARDWARE

RUOKA + JUOMA

Ruoka ja juoma osasto jo mikä on henkilökohtainen juttu, joten omissa resepteissä kannattaa pysyä. tässä kuitenkin periaatteita.

HYGIENIA + ENSIAPU + ELEKTRONIIKKA

Tämä osasto kehittyy ainakin elektroniikan osalta jatkuvasti uusilla entistä kevyemmillä, tehokkaammilla ja "värikkäämmillä" laitteilla.

...siinäkö kaikki?...

Lista on pitkä mutta ei tavaraa niin kauheasti ole kuin tuntuu. Vähennä tai lisää oman mielen mukaan. Vasta ensimmäisen retken jälkeen olet viisaampi. Kiipeilystä kiinnostuneille lisäksi kiipeilyssä tarvittavat varusteet. siinähän sitä jo on, mutta jos muuta tarvitset niin ilmoita mullekin.

KIIPEILYVARUSTEET

Varusteiden määrä riippuu tietysti käyttötarkoituksesta. Pelkkään köysistönä etenemiseen tarvitaan eri asioita kuin jääkiipeilyyn.

Lataa tästä tulostettava versio varusteluettelosta.